Mielipiteitä

Hevimetalli -en saa selvää!

11.09.2006 00.23 -

Upeaa, erehdyin äskettäin katsomaan MTV:tä, joka itsessäänkin on jo suunnaton virhe, ja seurasin Headbangers Ball nimistä ohjelmaa. Yhtye, jonka nimeä en enää muista, soitti kappaletta videossa joka kuvastaa mielestäni hyvin hevimetalli-musiikkia.

"Heavy metal eli hevimetalli on hyökkäävää ja raskassointista rock-musiikkia, johon kuuluvat tyypillisinä piirteinä vetävät rytmit, voimakkaasti vahvistetut kitarat ja monesti myös synkeät teemat." -Wiki

Yhtye soittaa laitakaupungilla jonne on ajanut nuori mies ystävättärensä kanssa kalliin näköisellä mersulla. Yhtyeen jäsenet päättävät sitten soiton lomassa tuhota auton siihen paikkaan metalliputkilla ja tiiliskivillä. Niin sitten käy.

"Musiikki" oli korvia raastavaa kitaran hakkausta ja laulu kuulosti lähinnä oksentamisen ja karjumisen välimuodolta. Kävin vierailemassa yhtyeen kotisivuilla ja en löytänyt ainuttakaan mielipidettä. Miksi yhtye soittaa ylipäätänsä, jos heillä ei ole mitään sanomaa? Laulun sanoista ei saa missään tapauksessa saa selvää. Hmm, jaa-a vaikea arvata motiiveja. Eivät saaneet töitä mustissa vaatteissaan lähimarketista, joten oli pakko soittaa musiikkia josta ei soittovirheet kuulu läpi.

Ylipäätänsä kaikki hevimusiikki on roskaa ja hyväksyisin jos en ikinä enää kuulisi sitä. "Synkeät teemat" voisi mielestäni vaihtaa kitaran viemiseen kaatopaikalle ja "vetävät rytmit" voisi vetää vessanpöntöstä alas lauluäänen säestämänä. Oikeasti, jos ette osaa laulaa älkää nyt ainakaan ryhtykö heviyhtyeen laulajaksi.

Kaiken lisäksi hevarit luulevat olevansa muita älykkäämpiä ja valveutuneempia. Se että pukeutuu mustaan ja kasvattaa pitkät hiukset tekee miehestä vain halvan kopion naisesta hautajaisissa. Hevimusiikki -en saa selvää sanoista, miksi kuuntelisin?

Hajottakaa tärykalvonne...

Kommentit (3) | Kommentoi

Liikenneympyrä -liian vaikea konsepti

31.08.2006 17.34 -

Liikennesäännöt voivat olla vaikeita ymmärtää ja vielä vaikeampia noudattaa. Jokainen ajaa joskus ylinopeutta ja vaihtaa kaistaa kieltoviivan yli. On kuitenkin jotain sääntöjä joita pitäisi pystyä noudattamaan puhuessa puhelimeen, samalla kuin ajattelee kotona odottavaa tärkeää televisio-ohjelmaa ja vaihtaessa kaistaa. Vilkun käytön jalo taito.

Vilkkukäytäntöjä:
-ikuinenvilkku: vilkku on päällä koko matkan paikasta A paikkaan B
-salamavilkku: vilkku on niin nopea että sitä ei ehdi nähdä edes hidastuskameralla
-jujuvilkku: vilku on päällä toiseen suuntaan mihin kääntyy
-hätävilkku: kun ei tiedä minne päin villkua pitää näyttää hätävilkut päälle niin menee varmasti oikein
ja tietenkin viimeisenä muttei vähäisimpänä:
-ei mitään vilkkuja

Liikenneympyrä, tuo fiksun miehen ikuinen helvetti. Miten vaikea on näyttää liikenneympyrässä vilkkua oikein? Mikään yllä luetelleuista ei ole oikein ja jos mietit miten vilkkua pitää käyttää liikenneympyrässä niin voitkin mennä takaisin autokouluun.  Yleensä se ei riitä.

Mielestäni ajokortin vaatimuksien lisäksi autolla ajamiseen pitäisi vaatia tietyn älykkyystason saavuttamista. Esimerkiksi ihmiset jotka pitävät Salatuit elämät -sarjasta eivät saisi ajaa autoa. Sarja nyt vaan on niin huono. Muitakin esimerkkejä löytyy, tupakointi pitäisi ehdottomasti kieltää autoillessa ja samoin alkoholin nauttiminen ennen ja ajon aikana. Hmm vai olikos se kielletty jo. Noh toteutuuko laki, kerro lisää.

Onneksi en aja enää aja autolla muutoin kuin tarpeen vaatiessa.


Hajotkaa liikenneympyröihin!

Kommentit (9) | Kommentoi

Tupakointi ja muut paheet

31.08.2006 17.29 - kuluttaja 

Miksi tupakoidaan? Jos haluaa savua keuhkoihinsa voi mennä ulos ja nautiksella Venäjän metsäpaloista hengittämällä pienhiukkasia tai jos metsäpalot eivät vaivaa niin liikenteen ja hiekoituksen aiheuttamat pitoisuudet pitävät huolen siitä että jokainen saa osansa. Mihin tarvitaan enää tupakansavua?             

Tupakoitsija selittää riippuvuuttaan, myönnettyään sen, yleensä sillä että nauttii siitä ja että sillä on myönteisiä vaikutuksia. On kuitenkin selvää että tupakalla ei ole mitään myönteisiä vaikutuksia kuten ei ole katupölylläkään. Miksi kierrellä ja kaarrella asian ympärillä kun asiat voi sanoa suoraan: tupakka tappaa. Niin tappaa myös muut mainitsemani keuhkoihin kulkeutuvat hiukkaset. Hitaasti mutta varmasti.

Mielenkiintoista kuitenkin on että viime aikoina tupakka-askin kylkeen on tullut ilmoitus sen vaarallisuudesta. Tätä varoitusta ei näe monessa paikassa. On kuitenkin helppo nimetä tuotteita tai toimia joissa hengestään pääseen tietyn ajan kuluttua. Liikenne on hengenvaarallinen paikka samoin ovat pikaruokalat ja baarit. Harvemmin kuitenkin baarin ovella on varoitusta jossa asiakasta varoitetaan joutumisesta alkoholin ja tupakansavun vaikutuspiiriin. Me haluamme itseasiassa maksaa siitä että saamme kuulovaurion, passiivisesta tupakoinnista aiheutuvia haittoja ja alkoholin myrkytyksen ja sen jälkioireita.

Sosiaalisessa kanssakäymisessä on hyväksytty jo se, että tupakoitsijaa saa torua ja moittia. Moni alistuukin tähän ja pahoittelee tapaansa aivan kuin siinä olisi jotain pahoiteltavaa. On jokaisen oma päätös tukehduttaa kanssa ihmisensä ja itsensä vaarallisella kaasulla useasti päivässä. Älyttömäksi tilanne muodostuu kun ihminen jolla on itsellään paheita moittii tupakoitsijaa. Suuhunsa ranskalaisia ahmiva ylipainoinen valittaa bussipysäkillä tupakoitsijalle tämän pilaavan hänen ilmansa. Mutta jos joku kolmas hyväkuntoinen kertoo moittijalle tämän kuvottavasta elintavasta jossa tämä ahtaa itseensä liikaa rasvaa, suurin osa kuulijoista kauhistelee tämän sanomisia.

Mitäs eroa on ylipainoisen tai tupakoitsijan haukkumisella? Molemmat heistä vievät rahaa epäsuorasti jokaiselta veronmaksajalta ylimääräisinä sairaalakuluina. Tyhmyys maksaa, valitettavasti ei vain tyhmälle vaan myös muille. Toisaalta epäterveelliset elintavat asettavat ne henkilöt jotka elävät terveesti parempaan asemaan. Siispä kuluttakaa vaan ranskalaisia ja tupakkaa niin paljon kun jaksatte.


Hajotkaa epäterveelliseen elämäntapaanne.      

Kommentit (1) | Kommentoi

Vesi -sitä saa vesijohdosta

22.08.2006 11.46 - kuluttaja 

Suomessa myydään pullotettua vettä ja vuonna 2002 ulkomaista pullovettä myytiin 700 000 litraa. Kyse on siis vedestä jossa ei ole hiilihappoa. Pulloveden kulutus on kasvanut runsaasti ja sitä juotiin vuonna 2005 20 litraa suomalaista kohti. Se on paljon vettä.

Ulkomaista pullovettä siis tuodaan maahan ja myydään sitten kalliilla hinnalla sitä ostaville. Satunnaista ostopäätöstä voisi perustella yllättävällä janolla. Suhtaudun kuitenkin skeptisesti kaikkee yllättävään. Yllättäähän talvikin monen autoilijan vaikka on varmasti selvää, että jos maassa on lunta niin kesärenkailla ajaminen ei ole järkevää. Jos luulee että jano yllättää voi ottaa pullon vesijohtovettä mukaan, minne sitten meneekin. Tietääkseni vesipullon kanniskelu on nykyään trendikästä.

Työpaikoille on alkanut ilmestyä vesiautomaatteja joista saa raikasta lähdevettä nopeasti ja helposti. Jossain vaiheessa yrityksetkin voisivat ottaa päänsä ulos pensaasta ja ajatella järkevästi. Konsepti jossa vesi kulkee ulkomailta laivareittiä pitkin satamaan ja sieltä välivaraston kautta kuljetusautolla yrityksen vesiautomaatille on älytön ja tämän järjestelmän olemassaolon tekee tarpeettomaksi vesihanan avaaminen.

Litraa pullovettä maksaa noin kuusi euroa. Tämä on vähintäänkin ryöstöhinta ja vakavalla naamalla pulloa tarjoava kauppias on todellinen roisto. Yrityksen jotka myyvät pullovettä ajatteleva vain yhtä asiaa -rahaa. Pullovesi on yllättävää kyllä todella kannattava bisnes. Yhdestä kuuden euron litranvesipullosta yritykselle jää katetta kaksi kolmas osaa eli neljä euroa. Tämä on aivan järjetöntä, vesi on muka kalliimpaa kuin bensa?!

Suomi on erikoinen maa myös siinä suhteessa, että täällä vettä voi juoda lähes järvistäkin ilman suurempaa sairastumisen vaaraa. Vesijohtovesi on käytännössä aina parempaa kuin mikään kaupanhyllyllä lojuva ylihintainen ja voimakkaasti brändätty monikansallisen yrityksen rahanahne tekosyy vedelle. Jos ympäristön vaatimukset ovat liian suuret voi ajatella ostavansa muovipullon ja täyttää sen vedellä sen sijaan että ostaa joka kerta uuden. Pulloveden ostajat ovat hölmöjä eivätkä tiedosta ympäristöään.

Sitten se tapahtuu. Joku järjenjättiläinen lausuu televisiossa seuraavaa: "Kun juo Voss:ia niin lähtee oikeasti jano!". Selattua Voss:in internet-sivua hetken voisi luulla, että on kysymyksessä hajuste tai joku muu ylibrändätty luksustuote. Sivun katseleminen alkaa suorastaan janottaa. Hmm käynkö ostamassa Voss:ia kaupasta vai kävelenkö tuohon vesihanalle?  Hyväksyn jos alussa mainitsemanilainauksen sanonut henkilö tukehtuu Voss:iinsa...

Hajotkaa lähdevesiyritykset turhuuteenne.

Kommentit (14) | Kommentoi

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu